Kim Marttala on Geomachinen vuoden 2022 työntekijä

17.02.2023

Geomachine

Luotettava, joustava, ammattitaitoinen ja aina hyvällä tuulella. Esimerkiksi näin kuvaillaan Geomachinella vuoden 2022 työntekijäksi valittua Kim Marttalaa. Kuka Kim oikein on miehiään? Jatka lukemista niin tiedät.

Koneasentajana Geomachinella työskentelevälle Kim Marttalalle tulee tänä vuonna yrityksessä pyöreät kymmenen vuotta täyteen. Vuosikymmen sitten maaperätutkimus oli Kimille täysin käymätön korpimaa. “Ennen Geomachinelle tuloani työskentelin 15 vuotta lentokonemekaanikkona Finnairilla. Maaperätutkimus oli minulle aihepiirinä aivan tuntematon siinä kohtaa kun aikoinaan bongasin Geomachinen työpaikkailmoituksen. Kun tulin käymään tehtaallamme ensimmäistä kertaa, en edes tiennyt miltä maaperätutkimuksessa käytettävät kairavaunut näyttävät.”

Toisin on tänä päivänä. Geomachine-uransa aikana Kim on tähän mennessä ehtinyt olla rakentamassa kymmeniä geoteknisiä ja geologisia kairavaunuja. “Luku on tällä hetkellä lähes 40. Tänä päivänä vaunujen tekniset ominaisuudet ovat käyneet minulle perin pohjin tutuiksi ja uskallan sanoa tuntevani niiden sielunelämän aika läpikotaisin.”

Koneenrakennuksen koko kuva

Kimin työtehtävät Geomachinella ovat kuluneen vuosikymmenen aikana olleet monipuolisia. “Tulin yritykseen alunperin koneenrakentajaksi ja ensimmäiset pari vuotta keskityin osavalmistukseen. Sen jälkeen työskentelin huollon puolella vuoden verran, josta palasin jälleen koneenrakennuksen pariin. Tähän mennessä olen saanut erittäin hyvän kierron erilaisissa työtehtävissä, mikä on auttanut minua hahmottamaan koneenrakennuksen ja koneiden ylläpidon koko kuvan.”

Maaperätutkimusvaunun valmistumisprosessi vaihtelee jonkin verran mallista riippuen, mutta keskimäärin se kestää noin kahdeksan viikkoa. “Kone rakennetaan käytännössä kaksihenkisellä tiimillä eli mekaanikon ja sähköasentajan voimin. Olen mukana kaikissa tuotantoprosessin vaiheissa alusta loppuun. Kiinnostavin työvaiheista on mielestäni puomin rakentaminen, sillä puomi on koko koneen tärkein osa ja kairaajalle merkittävin työkalu. On motivoivaa päästä laittamaan kaikki osaamisensa peliin, jotta siitä saataisiin rakennettua paras mahdollinen.”

Työssään Kim pitää erityisesti kahdesta asiasta. “Minulle on tärkeää, että pääsen näkemään aivan konkreettisesti oman kädenjälkeni. Myös se motivoi, että saan tehdä töitä markkinoiden johtavien tuotteiden parissa, joita minulla on jatkuvasti mahdollisuus kehittää entistäkin paremmiksi ja toimivammiksi.”

Osa timanttista tiimiä

Kim kuvailee Geomachinea yrityksenä ammattimaiseksi, kehittyväksi ja joustavaksi. “Nämä kaikki ominaisuudet on liitettävissä paitsi Geomachinen tuotteisiin, myös sen työntekijöihin ja näiden muodostamaan työyhteisöön. Meillä on töissä alan huippuammattilaisia, jotka tietävät miten markkinoiden parhaat geoteknisen ja geologisen maaperätutkimuksen koneet rakennetaan. Töitä meillä tehdään asiakaslähtöisesti ja tilanteen vaatimuksiin joustavasti mukautuen.”

Geomachinella on Kimin mukaan hyvä työilmapiiri. “Meitä voisi kuvailla porukaksi, jossa arvostetaan avoimuutta ja toisten auttamista. Työkavereiden vaikutusta työn mielekkyyteen ei voi varmasti kukaan kiistää.”

Myös työn itseohjautuvuus saa Kimiltä kiitosta. “Meillä on mahdollisuus tehdä itse päätöksiä omaan työhön ja tekemiseen liittyen. Yksi käytännön esimerkki tästä on liukuva työaika, joka on minulle henkilökohtaisesti tärkeä asia. Aloitan työt yleensä ennen aamukahdeksaa, mikä minun päivärytmissäni tarkoittaa sitä, että moneen vuoteen en ole tarvinnut aamulla heräämiseen herätyskelloa.”

Tiimipelaajat pärjäävät

Koska koneenrakennus on tiimityötä, pärjäävät Geomachinella parhaiten Kimin mukaan juurikin tiimipelaajat. “Kaikista tärkeintä on, että kykenee toimimaan osana porukkaa yhteisen tavoitteen eteen. Myös vastuullisuus, oma-aloitteisuus ja joustavuus ovat tärkeitä ominaisuuksia, sillä koneen tuotantoprosessi ei meistä riippumattomista syistä välttämättä aina suju kuten on ennalta suunniteltu. Silloin on tärkeää osata toimia itseohjautuvasti ja siirtää fokus prosessissa sellaisiin vaiheisiin, joita kullakin hetkellä pystyy edistämään.”

Lopuksi Kim vinkkaa, kenen erityisesti kannattaisi hakea Geomachinelle töihin. “Jos olet kiinnostunut monipuolisista työtehtävistä, uuden oppimisesta ja ammattitaitosi kehittämisestä, voi Geomachine olla sinulle oikea työpaikka.”